Kotonahan meillä ei nyt jouluna ollut kuusta, mutta anoppilassa oli ja on edelleen.
Joulun vietimme anoppilassa, ja kissa oli myöskin mukana - joulukuusi ei kiinnostanut.
Uudenvuoden vietimme anoppilassa ja kissa oli myöskin mukana - joulukuusi ei kiinnostanut, keskityttiin enemmän pelkäämään raketteja.

No, kissalla on huomenna rokotus. Olemme anoppilassa, kissa tietysti mukana. Täältä kun pääsee helpommin lähtemään, kun auton saa lämmitykseen.
Niin Tänään tapahtui se suuri ihme, kun kissa hoksasi joulukuusen :D
Aikaisemmin vähän nuuski, mutta ei välittänyt. Nyt revittiin ja syötiin koristenauhoja, palloille annettiin kyytiä...

Myöskin meidän 1-vuotias neiti on ollut oikeen kiinnostunut joulukuusesta, ja käykin aina palloja repimässä.
No otti sitten kolme palloa kuusesta pois, ja meidän kissa lähti ihan innoissaan yhden pallon perään.
Täällä se hyppi tuolien yli, kun pallo meni minne sattui. Seiniäkin päin taas vähän mentiin, kun meno yltyi niinkin hurjaksi.

Kaikki selvittiin hengissä hirviö-kissan juostessa, ja nyt kissakin hyvin tyytyväisenä nukkuu omassa pedissä, mikä on taas sijoitettu sohvalle - anopin kiusaksi :D

Voi kissa-parka, kun vaan tietäis mikä huomenna odottaa. No kyllä taas varmaan eläinlääkärissä osoitetaan mieltä.

Mutta nyt painelee tämä kissan orja nukkumaan, että jaksaa huomenna taas paijata kuningatarta :)